torstai 13. joulukuuta 2018

My grande co...cajones!


Muheva tauko blogin kirjottelussa johtuu näennäisesti kiireisestä syksystä ja alkutalvesta.
Yrityksen perustamistoimet ja siihen liittyvä nettikaupan opiskelu ja rakentaminen tuntuu vievän aimo annoksen netflix ajasta.😏 Ja niin, onhan tässä tehty muutakin. Kulttuurilähtöisen tuotteen valmistaminen paisui suuremmaksi kuin oli tarkoitus mutta toisaalta oli hyvin antoisa..




Ajatuksenani oli jo ennen koulun alkua jossain vaiheessa valmistaa itselleni laatikkorumpu eli cajon.
Tuo alunperin Perussa 1800 luvun alussa orjien kehittelemä soitin on yksinkertainen mutta toimiva rytmiväline. Orjilta kielletyt afrikkalaisrummut korvaantuivat merikuljetuslaatikoista valmistettuun cajoniin.
Nykyisin cajon on suosittu erilaisissa akustisissa esityksissä pienen kokonsa ja näppäryytensä vuoksi.

Alussa oli ajatuksenani väsätä yksi cajon mutta osin ystävän innoittamana päädyin tekemään kolme laatikkorumpua, kaikki eri teemoilla. Artisan-cajon oli alunperinkin mielessä. Osin asetteiden testausta varten valmistetuista osista syntyi Shaman-cajon ja Happie-cajon sai alkunsa ystävän istuttamista ajatuksista katusoittajista, kierrätyksestä, vegaaniudesta ja vapaudesta.



Artisan-cajonin teemana on perinteisempi soitin-look. Valitusta koivulankusta löytyi vahingossa loimua josta tulikin suuri osa rummun näyttävyyttä. Rumpukalvona toimiva 3mm lentokonevaneri sai pitää alkuperäisen värinsä jolla sain aikaan kontrastia. Lisäksi laserkaiverrukseen on huonolla huumorilla piilotettu jotain kaksimielistä keventämään tätä muuten niin
synkkää soitinta...?😄




Shaman - cajonin silmiinpistävin piirre on vahvasti käsitelty vanerirunko. Kulmahiomakoneella ronskisti työstetty ja sen jälkeen hiottu pinta sai syvyyttä öljyvahakäsittelyllä. Käsittely toi kauniisti esiin vanerikerrosten eri sävyt. Shamaaniteema tähdentyy laserkaiverretulla noitarumpukuviolla.



Happie-cajonin inspiraatioina hippikulttuuri, katusoittajat, käsityötaidot ja kierrätys. Runko ja istuin valmistettu kierrätysmateriaaleista. Väritys ja symboliikka hippikulttuuria mukaillen. Avattava takakansi ja upeat, käsityönä punotut juuttihihnat helpottavat katusoittajan arkea.
Tässä työssä pääsin toteuttamaan yhteistyön voimaa. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Taitoa on myös löytää oman alansa taitajat.
Kiitos Henna ideoista ja hihnoista ja Krisu ammattilaisen verhoilutyöstä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

My grande co...cajones!

Muheva tauko blogin kirjottelussa johtuu näennäisesti kiireisestä syksystä ja alkutalvesta. Yrityksen perustamistoimet ja siihen liittyv...